Teräsasennus Toivonen Oy on perustettu 1987 ja nykyisen yhtiömuotonsa (oy) se sai vuonna 1995.
Teräsasennus Toivonen Oy on nimenä jo hyvin vahva joka kantaa alan ammatilaisten korvissa kuvaa laadukkaasta yrityksestä.
Toiminamme on ollut jatkuvasti nousujohteista. Vuonna 1997 työntekijöitä oli 5, vuonna 1998 7 henkeä sekä vuonna 1999 14 henkeä. Nykyisellään Teräsasennus Toivonen Oy työllistää 25 henkilöä. Liikevai
hto vuonna 2008 oli n.4,5milj €.
Yrityksemme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä. Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja Tampereelle on matkaa hiukan reilu 100 km. Turkuun matkaa on n. 40 km.
Teollisuushallimme sijaitsevat siis hyvin keskeisellä paikkaa.
Merkittävä osa liikevaihdosta muodostuu viennistä, joka suuntautuu pääosin pohjoismaihin.
Tavoitteenamme on nykyisten asiakassuhteiden vahvistaminen ja pitkien asiakassuhteiden aikaansaaminen johon pyrimme korkealla asiakastyytyväisyydellä.